Onni Hirvi tässä. Pitäis kertoo hirveen lyhyesti koko elämäntarina, kun sitä on kuulemma pyydetty. Ei siinä sitte, tartuin tossa yks ilta hirveä sarvista ja sain vihdoin aikaiseksi kirjoitella mitä tässä vuosien varrella on tapahtunut. Teiskon perämettistä punaisen bussin kyytiin Viikonpäivää en muista, mutta 3.12.2009 aamuyöstä tuli tuolla Teiskon perämettissä synnyttyä. Oli aika jämäkkä talvikeli. Porukat on ihan perus pirkanmaalaisia alkuperäishirviä useammassa sukupolvessa, että sinänsä tutuille sukuni maille määkin synnyin. Sattumaa tai ei, mutta sinä samana päivänä tapahtui asia, jotka määritteli mun elämää aika paljon: 3.12.2009 Suomessa astui voimaan uusi joukkoliikennelaki. Siinä sitä oli jo pienelle vasalle enemmän tulevaisuutta kuin itse tiesinkään. Vasavuodet meni tutusti luontopäiväkodissa ja hirvikoulussa, niinku jokaiselle kotimaisella hirvellä. Opin pysymään poluilla ja karttamaan kaistoja. Mutta isommat vaihteet lähti päälle vasta tossa toukokuulla 2014, kun sain yhteydenoton OnniBussilta. Siellä oli useempi kuljettaja ohiajaessaan bongannu, että tossa on hyvin oppinu ja vastuullisesti käyttäytyvä hirvi ja ottanu asian puheeksi isoille pomoille. Ne ehdotti mulle hyppäisinkö OnniBussin jousille maskotiks. Siinä sitte joku kuukauden päivät hommaa sulateltiin puolin ja toisin - ja kesäkuulla 2014 laitettiin nimet papereihin. Päätös oli loppujen lopuks hirveen helppo tehdä - bussien reitit ja aikataulut osui yksiin mun luontorytmin kanssa. Porukatkin sano, että ilman muuta lähdet noihin hommiin - saadaan ensimmäinen Teiskon hirvi Suomen kartalle. Ja niin tästä sarvipäästä tuli OnniBussin virallinen maskotti. Bussien kyydissä – ympäri Suomen Kesästä 2014 lähtien oon istunut etupenkin lähettyvillä, joskus myös liimautuneena kylkeen tai vilahtanut ruutuun.On kuljetettu porukkaa ku pipoo Rovaniemeltä Raumalle, Kuopiosta Kemiin, Lempäälästä Lahteen ja jopa Hirvensalmelle (hirveen ihana paikka). Näin vuosien varrella on ehtinyt kertyä tarinoita, tuttuja kuskeja, tuttuja pysäkkejä ja en edes tiedä kuinka monta miljoonaa kilometriä. Aika monet sumpit juotu taukopaikoilla ja matkaeväinä testattu Suomen parhaimmat lihikset, kalakukot ja nakkimukit. Vanha promokuva pysyi mukana vuosia – ehkä vähän liiankin kauan. Muutamat kaverit alkoi jo huomauttelemaan siitä mun nuoruuden “intensiivisestä katseesta”. Myönnän: vähän meni ekoissa promokuvissa tuijotuksen puolelle - kukapa hirvi ei näyttäis tolta, kun ensimmäistä kertaa raapastaan suoraan mettästä studioon ja kameran eteen. Päivityksen paikka – ja uusi rooli Tänä syksynä toimarilta tuli soitto: “Oot ollu Onni kyytikaverina jo toistakymmentä vuotta. Vois olla aika päästä vähän isompaan rooliin?” Ja siitä se ajatus sitten lähti. Otettiin uudet promokuvat, siistittiin vähän pahimpia harmaita karvoja sieltä täältä ja maha… noh, se ei enää siistiydy. Mutta kyllä se kuuluu elämään. Kellä ei keski-iässä painoa kertyis. Onneks kotimaan raikkaat kelit on pitäny turkin kiiltävänä ja turvan sileenä.29.9.2025 alkaen aloitin virallisesti uudessa tehtävässä: Bussimatkustuksen erikoisasiantuntija & sanansaattajaMihin sitä hirvi sarvistaan pääsis, nimittäin bussihommat jatkuu. Trendikkäästi hybridihommissa - osan ajasta yhä edelleen kuljen bussin kyydissä ja osan ajasta siisteissä sisähommissa. Sopii tällaselle hirvelle, jolla kuitenkin jo aika paljon kilsoja mittarissa. Toimin nyt osana OnniBussin viestintää, matkustajakokemuksen kehitystä ja markkinointia. Pyrin pitämään hommat suorina, mutkattomina ja hirveen helposti lähestyttävinä. Tampere on edelleen mun kotipesä. Linkkarissa eli siellä työelämäjargonin luvatussa maailmassa voit seurata ja tulla juttusille. Instagramissa ja TikTokissa tavotat mut DM:llä myös - laita vaan viestillä, että kysymys Onni Hirvelle, niin kollegat pyytää mua vastailemaan. 🔗 LinkedIn – Onni Hirvi 🔗 Fanipostia voit lämätä mulle: onni.hirvi@onnibus.com Jos näät mut tien päällä, heitä moikat. Muista kuitenki turvaväli – hirveen kiva jos autoillessakin pidettäs henkilökohtainen tila. Ei muuta ku nähään punasissa busseissa. Moro. ⸻ Onni Hirven elämänvaiheita 🍼 2009–2013: Vasavuodet Teiskon mettässä, aika tavallista hirvilapsen elämää 🎓 2014: Aloitin OnniBussin maskottina 📍 2015–2024: Kymmeniätuhansia matkoja, miljoonia kilsoja. 🆕 29.9.2025 alkaen: Keski-ikäselle hirvelle paremmin sopiva homma OnniBussin bussimatkustuksen erityisasiantuntijana ja sanansaattajana. Vapaa-ajalla sellasta hirveen lupsakkaa keski-ikäishirven arkea.