Suomen luonto on monille suomalaisille pyhä asia, joka mainitaan ensimmäisten joukossa maamme parhaina puolina. Matkailu Suomessa onkin usein matkailua vaikuttavien luontokohteiden äärelle. Mutta miten valita sopiva kohde hyvien vaihtoehtojen paljoudesta? Tässä on meidän top 5 -listamme luontokohteista, jotka ovat paitsi vaikuttavia myös kätevien kulkuyhteyksien päässä. 5. Kurjenrahka Kurjenrahkan kansallispuistossa vierailun saa mukavasti yhdistettyä Turun lomaan, sillä kansallispuisto on vain 45 minuutin bussimatkan päässä Turun keskustasta. Alueella on reittejä yhteensä yli 300 kilometrin edestä alkaen parin kolmen kilometrin mittaisista aloittelevien patikoijien reiteistä. Lumisina talvina Kurjenrahkan suomaisemiin pääsee halutessaan myös hiihtämään. Laavuja ja nuotiontekopaikkoja on reilusti, joten eväitä pääsee nautiskelemaan reitillä kuin reitillä. Kurjenrahka on muun muassa lapsiperheiden suosiossa, joten varsinkin viikonloppuisin lyhimmillä reiteillä ja nuotiopaikoilla riittää vilskettä. Omaa rauhaa kaipaavan kannattaa valita jokin pidemmistä reiteistä tai suunnata kansallispuistoon arkena omien mahdollisuuksien mukaan. 4. Nuuksio Tämä sadan neliökilometrin laajuinen metsä- ja järvialue on helpoin valinta, jos tarkoituksena on pysytellä pääkaupunkiseudulla. Seutuliikenteen busseja kulkee vilkkaaseen tahtiin ja takaisin voi hypätä usealta eri pysäkiltä. Retkeilyn peruskauran eli patikoinnin ja telttailun lisäksi Nuuksiossa voi esimerkiksi vuokrata SUP-lautoja, Fatbike-pyöriä, avokanootteja ja soutuveneitä Natura Vivalta. Ulkoilupäivän päätteeksi on mukava istahtaa lauteille jossakin alueen kymmenistä vuokrasaunoista. Vielä pidemmälle hyggeilyn saa vietyä vuokraamalla Hawkhillin hirsimökin omalla takalla ja saunalla. Budjetin lisäksi valinta riippuu retken pituudesta ja siitä, herättääkö teltassa yöpyminen kylmiä väreitä vai kutkuttavaa jännitystä! 3. Pallas-Yllästunturi Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa mainostetaan maailman puhtaimman ilman tyyssijana. Listamme ensimmäinen Lapin kohde ansaitsee paikkansa upeiden maisemien lisäksi monipuolisuudellaan. Talvi on Lapissa pitkä ja luminen, mikä mahdollistaa kansallispuistoon tutustumisen sukset tai lumikengät jalassa. Hiihtoreittejä on peräti 500 kilometriä ja hoidettuja talviretkeilyreittejäkin noin sata kilometriä. Lasketteluun on ehkäpä Suomen parhaat puitteet Ylläksen mykistävän kauniissa maisemissa. Kesäisin kansallispuistossa voi pyöräillä merkityillä reiteillä vaihtelevassa maastossa. Myös alueen lukuisat geokätköt sopivat mainiosti nimenomaan kesän ja syksyn aktiviteeteiksi. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon pääsee kätevästi hyppäämällä Onnibussin kyytiin ja matkustamalla Muonioon, josta pääsee nopeimmillaan puolen tunnin bussikyydillä kansallispuiston luontokeskukseen. 2. Punkaharju Matkamme jatkuu itään, jonne kannattaa matkustaa ihastelemaan yhtä Suomen kansallismaisemista, Punkaharjua. Seitsemän kilometriä pitkä harjumaisema syntyi viimeisimmällä jääkaudella ja nousi matkailukohteeksi jo 1800-luvulla. Silloisen Valtionhotellin tilalla toimii nykyään Hotelli Punkaharju, joka on vain yksi alueen majoitusvaihtoehdoista. Tarjolla on myös erikokoisia ja -tasoisia mökkejä, mutta toki Punkaharjulle kannattaa lähteä vaikka vain päiväreissuakin varten. Apostolinkyydin jälkeen miellyttävin tapa liikkua Punkaharjulla on pyörän selässä, mikäli matkaa haluaa taittaa hieman rivakammin. Vesi- ja puuhapuisto Kesämaa tarjoaa lapsiperheille unohtumattomia elämyksiä osana Punkaharjun lomaa. Punkaharjulle pääsee esimerkiksi Savonlinnasta, josta matka kestää bussilla noin 40 minuuttia tai vaihtoehtoisesti fillarilla pari tuntia suuntaansa. 1. Kilpisjärvi Suomen paras luontokohde on kaukana mutta ehdottomasti kaiken ajan ja vaivan arvoinen. Käsivarressa sijaitseva Kilpisjärvi on noin sadan vakituisen asukkaan vuoristokylä kolmen valtion rajalla. Tämä pikkuruinen matkakohde on todellinen liikkuvan lomailijan helmi, joka tarjoaa aktiviteetteja jokaiseen makuun. Talvisin ympäristöä voi tutkia niin sanotuilla luomumetodeilla eli hiihtäen tai lumikengät jalassa tallustellen. Vauhdikkaampaa menoa on tarjolla moottorikelkan tai huskyajelun kyydissä – molemmat ovat suosittuja talvipuuhia näillä leveysasteilla. Kesäisin Kilpisjärvi on erityisesti vaeltajien, kalastajien ja maastopyöräilijöiden suosiossa. Lukuisia vaihtoehtoja kannattaa vertailla Kilpisjärven retkeilykeskuksessa, joka on muutenkin luonnollinen valinta reissun majoitukseen. Olipa muu matkasuunnitelma millainen tahansa, ainakin Saana-tunturille nouseminen on syytä sisällyttää aikatauluun. Ihan joka päivä ei tule mahdollisuutta kiivetä omin jaloin yli kilometrin korkeuteen! Kilpisjärvi ansaitsee kaikista näistä syistä listamme ykkössijan, mutta kohteessa on myös yksi ylimääräinen etu. Kilpisjärvi on nimittäin yksi OnniBus.comin pysäkeistä, eli pääset suoraan perille mukavasti punaisen bussin kyydissä. Varaa lippusi ja aloita seuraavan luontomatkan suunnittelu jo tänään!