Vuoden 2023 kesän lopuksi on aika vilkaista tapahtumakalenterista, mitä kaikkea ensi vuonna 2024 voikaan nähdä ja kokea matkalla Suomessa. Seuraavassa top 5 -listauksessamme on joitakin ensi vuoden kiinnostavimpia tapahtumia ympäri maata, alkuvuodesta loppukesään. Pari festariklassikkoa ylsi mukaan listallemme, mutta mahtuipa mukaan myös muutama erikoisempi tuttavuus. Nappaa vinkit talteen ja ympäröi alla olevat päivämäärät kalenteristasi! 5. Keppihevosten SM-kilpailut kesäkuussa Seinäjoella Ensimmäinen listallemme yltävä tapahtuma on samalla kenties listan erikoisin. Keppihevosharrastus on kasvattanut suosiotaan ja harrastajilla on oma yhdistyksensäkin, Suomen keppihevosharrastajat ry. Yhdistys järjestää kesäkuussa yhdeksännet SM-kilpailut, joka on vuoden suurin keppihevostapahtuma. Keppihevosten valmistaminen on itse asiassa arvostettua käsityötä, ja itse lajissa yhdistyvät leikki ja sopivantasoinen vakavuus. Konseptia on vaikea selittää, se kannattaa ennemmin itse kokea. Varaa siis OnniBus-lippusi Seinäjoelle ja selvitä itse kepparien salaisuudet! 4. Matkamessut 19.-21.1. Helsingissä Seuraava tapahtumamme on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma. Ohjelmassa on esityksiä uusimmista matkailualan trendeistä. Messukävijät voivat pyytää apua matkan suunnitteluun alan ammattilaisilta. Löydät taatusti täydellisen loman. Äläkä unohda maistaa erilaisia ruokia ympäri maailmaa! Samalla lipulla pääset vierailemaan myös Caravan 2024 -tapahtumassa. 3. Nuku yö ulkona 24.8. koko Suomessa Parhaita kokemuksia voi usein saada varsin edullisesti – tämä pätee yhtä lailla Onnibussilla matkustamiseen kuin myös listamme kolmanneksi yltävään tapahtumaan. Loppukesä on mitä parhainta aikaa kokeilla retkeilyharrastusta ainakin yhden yön ajan osallistumalla Nuku yö ulkona -tapahtumaan. Nimensä mukaisesti tapahtuma kannustaa kokeilemaan ulkona yöpymistä, totta kai vapaalla tyylillä. Yöpyä voi esimerkiksi teltassa, laavussa tai miksei vaikka omalla takapihalla puun suojassa. Tärkeintä on pakata mukaan riittävästi vettä ja eväitä, lämmintä vaatetta sekä makuupussi. Edullista ja rentouttavaa niin yksin kuin sopivassa seurassakin! 2. Pori Jazz 12.–20.7. Porissa Pori Jazz on yksi kotimaan legendaarisimmista festareista ja ansaitsee siten kakkospaikan listallamme. Jo vuodesta 1966 pyörinyt tapahtuma kerää kesällä reilun viikon kestävän kattauksen kaikille rytmimusiikin ystäville. Kirjurinluodon pääkonserteissa nähdään niin kotimaisia esiintyjiä kuin kansainvälisestikin tunnettuja nimiä. 1. Flow Festival 9.–11.8. Helsingissä Yhtä ainoaa parasta tapahtumaa on vaikea valita kotimaan kirjavasta tapahtumakalenterista. Voittajaksi valitsemme Flow Festivalin, joka on suhteellisen lyhyessä ajassa (järjestetty vuodesta 2004) noussut ikoniseksi musiikin ja kaupunkikulttuurin juhlaksi. Laaja musiikki- ja taidetarjonta on ollut jo vuosia Flow’n vahvuus, ja luonnollisesti sijainti pääkaupungissa tekee tapahtumaan osallistumisesta helppoa. Flow Festivalin ruokatarjonta on myös jotain ihan muuta kuin tavanomaista festarimättöä burgereineen ja makkaraperunoineen. Niitäkin toki saa, mutta paikalla olevissa ravintolakojuissa on aiempina vuosina tarjoiltu lisäksi muun muassa sushia, lähiruokaa, trendikästä street foodia ja Michelin-tason annoksia. Kuten listauksestamme näkyy, Suomessa on jos jonkinmoista tapahtumaa näyttävistä taistelulajeista kaupunkifestarien letkeään tunnelmaan. Yhteistä useimmille kiinnostavimmille tapahtumille on, että niihin pääsee kätevästi OnniBus.comin kyydissä. Tarkista siis omat suosikkisi ja varaa kyytisi vuoden 2024 parhaisiin tapahtumiin! Mitä mieltä olet OnniBusista? Annathan palautetta. Bongaa uusimmat tarjoukset & matkavinkit. Uusimmat