Hotelli Helmi on pieni ja viihtyisä, yksityisomistuksessa oleva siisti hotelli Turussa, linja-autoaseman kainalossa. Meille pääset mukavasti toki omalla autolla ja junallakin, mutta bussin ja ei minkä tahansa linjabiilin, vaan Onnibussin kyydissä kaarrat melkeinpä pääoven eteen! Hotelli Helmi on osa Turun linja-autoasemalla olevista suojellusta rakennuskokonaisuudesta ja Hotelli Helmi onkin tärkeä osa turkulaista katukuvaa kauniisti kaartuvine pyöreine seinineen. Hotellin ja alakerran kahvilan nimet juontuvat rakennuksen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta, nimittäin Helmi rakennettiin Shellin piirikonttoriksi vuonna 1934. Nykyisen kahvilan paikalla toimi bensa-asema aina 1960-luvulle saakka. Rakennuksen siipiosassa oli myös poliisiasema putkatiloineen vielä 1980-luvulla. Mittavan rakennusurakan jälkeen avattiin Hotelli Helmi sekä uudistettu kahvila, joka nimettiin Helmikahvilaksi, vuonna 2008. Huoneita hotellissa on yhteensä 34 kpl yhden kahden- ja kolmen hengen huoneita. Runsas aamiainen on tarjolla Helmikahvilassa joka päivä ja viikonloppuisin jopa puoleen päivään saakka! Hotellissa vieraat vastaanotetaan hymyllä majoittujien toiveet huomioiden: toivomme vieraidemme olevan aina tyytyväisempiä, kuin tullessaan ja palvelemme mielellämme minkä tahansa asian parissa: niin matkailukohteet, bussiaikataulut kuin pienet juttutuokiot luontuvat meillä. Olet lämpimästi tervetullut vieraaksi ja tutuksi Hotelli Helmeen! Soitellaan tai lähetä meille sähköpostia!